Kuluneen vuoden ajan kansamme on saanut seurata loputonta juhlallisuuksien määrää. Myös ulkomailla meitä on noteerattu usealla eri tavalla, koska onhan se kunnioitettava ikä pienelle ja suhteellisen nuorelle kansakunnalle.
Ne jotka ovat seuranneet sosiaalisen median päivityksiäni jo useamman vuoden ajan miettivät varmaan, että kohta seuraa kliseemäinen sotaveteraaneja ylistävä ja rakkaudenosoituksia ylitsepursuava oodi kotimaalle. Ei kiitos, muut osaavat sen nykyään paljon paremmin.
Haluaisin ottaa esille sellaisen asian, joka tuntuu olevan kaikille selvää mutta sitten ei kuitenkaan. Puhun tietysti siitä kohutusta kansallisesta identiteetistämme. Ulkomailla asti puhutaan suomalaisesta identiteetistä ja miten suomalaiset voidaan tunnistaa tietyistä luonteenpiirteistä. Mitä ne luonteenpiirteet sitten tarkalleen ottaen ovat? Miten voi määritellä suomalaisen? Hiuksia halkomalla voi aina katsoa passia, mutta sekin käsittää lähinnä byrokraattisen ja maallisen tason identiteetin. Mikä ihmisen syvimmässä tekee hänestä suomalaisen?
En tiedä. En todellakaan tiedä. Haluaisin tietää, mutta siihen ei tunnu olevan selvää vastausta. 100 vuoden aikana kansakuntamme on kehittynyt ja onnistunut rakentamaan sitä, vaan silti jokaisen henkilön vastaus tähän kysymykseen on useimmiten melko erilainen. Tunnenko itse itseni suomalaiseksi? Jos määritelmänä on suomileijonaan pukeutuva, alkoholiin menevä ja jääkiekosta innostuva työläismies, niin en tunne. Jos määritelmänä on pukua käyttävä, suurissa saleissa istuva ja ruisleipää liikelahjaksi tuova herrain herra, niin en silloinkaan tunne. Näitä määritelmiä riittää, mutta yksikään niistä ei ole oikein.
Ainoa oikea määritelmä voisi olla minä itse, mutta en halua määritellä itseäni. Suomalainen identiteetti ei ole tietty ihmisluonne. Suomalainen identiteetti on se, millaiseksi me sen teemme. Maailman muuttuu ja osalle meistä Karjalan menettäminen oli jonkinlainen häviö identiteetillemme. Entä jos se olikin vain kehitystä? Se, että maahamme saapuu ei-syntyperäisiä ihmisiä ei tee meistä vähemmän suomalaista. Emmehän me todellakaan ole enää samanlainen kuin vuosisata sitten, vaan silti olemme itsenäinen valtio. Identiteettimme on muokkautunut ja muokkautuu koko ajan. Näin ollen tuntuu siltä, ettei yhtä selvää suomalaista luonnetta ole olemassakaan.
Jos silti pitäisi yksi asia määritellä suomalaisuudesta, niin luulen että sen täytyy olla kiintymys tätä maata kohtaan. Vaikka monet meistä haukkuvat Suomen surkeaksi valtioksi ja haluaisivat muuttaa pois, niin silti täällä vielä ollaan ja lisää tulee koko ajan. Suomi on kuin kiukuttelevan teinin äiti: kaiken riidan keskellä kumpikin sisimmässään rakastavat toisiaan.
Kyllä minäkin Suomea rakastan ja arvostan. Kulunut vuosi on vain saanut ylitarjonnallaan pääni sekaisin, mutta ei se silti suhtautumistani ole radikaalista muuttanut. Minulle on kunnia-asia asua ja elää Suomessa, ja vaikka välillä ulkomaat kiinnostaisivat niin kyllä tässä alkoholismin, ärsyttävän sään ja todella vaikean kielen täyttämässä maassa on jotain niin sairaan kaunista.
Toivotan siis kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja onnittelen 100-vuotiasta itsenäistä Suomea, kotimaatamme. Toivottavasti se myös sellaisena pysyy.
